Nimitän ulkokuoreksi sitä osaa itsestäni, joka on helposti näkyvillä kaikille. Se voi olla kova tai joustava, suora tai kiero - se voi olla kaikkea minkä haluan sen olevan. Kaikkea paitsi aitoa.
Ulkokuori on helppo. Siinä sen hienous. Sitä voi haukkua, sille voi huutaa, sitä voi loukata, mutta se ei tunne. Epäilemättä voisi kuvitella sen helpottavan kantajansa elämää. Tunteettomuushan on siunaus.
Väärin.
Tunteettoman elämä on yksinäistä. Oletko sinä yksi näistä?
Minun kuoreni alkoi muodostua, kun huomasin miten näennäisesti helppoa sydämettömän ihmisen elämä on. Mustavalkoista. Kaikki tärkeä on painettu mustalla valkoiseen. Mihin tässä tunteita tarvitaan?
Tunteet ovat vaikeita. Mukavuudenhaluisuus on heikon ihmisen merkki. Tunteet vaativat aikaa ja ymmärrystä, järki taas on suoraviivaista ja selkeää.
Sitä löytää itsensä tilanteesta, jossa kerran niin innolla rakennetusta kuoresta on tullut muuri, joka toisin kuin kuvittelin vain erottaa minut muista.
Parhaat ystäväni - ihmiset joiden pitäisi tuntea minut parhaiten - eivät tiedä minusta mitään muuta kuin vain sen, mitä kuoreni heille suodattaa.
Ja silti ollaan näennäisesti iloisia ja puhutaan viikonloppuisin kännissä paskaa, samalla kun ahtaaseen häkkiin suljettu pieni ja pahaa aavistamaton ihminen miettii yksin kaiken tämän tarkoitusta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti