Ihmisiähän tässä ollaan

Meillä on yhteiskunta. Meillä on myös taho joka valvoo ja ylläpitää järjestystä tässä yhteiskunnassa - poliisi.
Lisäksi meillä on yhteiskuntamme pienin yksikkö: Ihminen.

Ihmiseltä edellytetään, että se noudattaa lakia ja yhteiskunnan sääntöjä.
Lakia rikkonutta ihmistä kohtaa rangaistus.

Fine.

Ylipormestari Raimo Ilaskivi tuskastelee Uuden Suomen näkökulmakirjoituksessaan, kuinka poliisia ja muuta virkavaltaa syytetään milloin minkäkin laiminlyömisestä.

”Entä sitten paljon puhetta herättänyt huumepoliisijuttu? - - Kuinka kohtuullista on roikuttaa asianosaisia vuosikausia löysässä hirressä, sitten todeta etteivät todisteet riitä, vapauttaa osa ja jättää kuitenkin muutamien osalta syyteharkinta tehtäväksi, jotta asiassa saataisiin myös oikeusistuimen päätös”, Ilaskivi kirjoittaa.

”Kunnioitus virkavaltaa, pelastajia ja opettajia kohtaan on pahasti järkkynyt. Kaikesta halutaan oikeusasteen päätöksiä ikään kuin kohteena olevat olisivat sataprosenttisesti virheetöntä työtä tekeviä robotteja”

- Raimo Ilaskivi ja yhteiskunnan pahoinvointi

Tarinan opetus on se, että poliisin mokatessa ja rikkoessa lakia esim. palkitsemalla kiinni otettuja, pidätettyjä ja tutkintavankeudessa olevia henkilöitä alkoholi- ja seksipalveluilla, on kohtuutonta arvostella heitä siitä, koska hei - ihmisiähän ne poliisitkin on, eikä mitään robootteja.

Eksyksissä

Mutta, mitä sitten, kun huomaan eläväni niin syvällä valheessa, että olisi epärehellistä puhua totta.

minun vastustajani, minä

Sinussa itsessäsi on jotain, josta et ole tietoinen. Jotain, jonka olemassaolon kiellät itsellesi, kunnes on liian myöhäistä muuttaa sitä. Se on ainut syy, miksi nouset ylös aamulla. Ainut syy, miksi kestät vittumaista pomoa, verta, hikeä ja kyyneleitä.

Teet näin koska haluat ihmisten huomaavan, miten hyvä, viehättävä, villi ja viisas todella olet.
Pelkää tai ihaile minua, mutta pyydän, pidä minua erikoisena.

Meillä on yhteinen addiktio.
Olemme vain pukuun vangittuja apinoita janoamassa hyväksyntää muilta.

Pahin vihollisesi ja vastustajasi piiloutuu paikkaan, josta viimeiseksi etsit.

Mutta kuka on minun vastustajani?

Jokaisessa pelissä on aina vastustaja. Ja on aina myös uhri.

Elämä on peli, kyl sä huomaat jos keskityt.

Vahvoilla olet silloin, kun tiedät koska olet jälkimmäinen - jotta voit tulla ensin mainituksi.

Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että mitä monimutkaisempi on peli, sitä monimutkaisempi on vastustajakin.

Mitä kovempi taistelu, sitä makeampi voitto.

2 + 2 = 0

Huolimatta siitä, että petollinen ja salakavala järjestelmä, jonka syövereissä elämme vaikuttaa toisinaan tarjoavan meille vaihtoehtoja joista valita, täytyy pitää mielessä, että se on ehdoton.

Kun vaihtoehtoja on kaksi ja molemmat niistä ovat huonoja, ei helpota valitsijan tilannetta ollenkaan se, kun hänelle tarjotaan kahta yhtä huonoa vaihtoehtoa lisää.

- Mene armeijaan. Jos haluat niin voit myös suorittaa aseettoman palveluksen.

- En halua.

- Hyvä on. Voit vaihtoehtoisesti myös suorittaa siviilipalveluksen tai mennä vaikka vankilaan.

Tällainen menettely on hyvin yleistä varsinkin viranomaisten - noiden saastaisten eläinten taholta.
Fiksun ja tyhmän ihmisen ero tässä onkin se, että tyhmä ihminen on kiitollinen näistä kahdesta "ekstra" vaihtoehdosta jotka hänelle suotiin, mutta fiksu ihminen käsittää, että kaikkien vaihtoehtojen ollessa huonoja ei ole mitään syytä olla kiitollinen.

Muistan vielä, kun ollessani peruskoulussa minä ja eräs ystäväni lintsattiin koulusta usein.
Toisin kuin minä, tämä kaverini joutui erityisluokalle vain koska keskustelutilaisuudessa rehtorin ja kuraattorin kanssa hän ei käsittänyt, että vaihtoehto, jota hänelle tarjottiin oli huono - sellainen jota hän ei oikeasti olisi halunnut valita, mutta joka esitettiin hänelle sellaisessa muodossa, että oli luontevaa suostua.

Itse vältin saman kohtalon samantapaisessa keskustelutilaisuudessa samojen henkilöiden kanssa vain ilmaisemalla hyvin selvästi , että en ollut kiinnostunut pienryhmäopiskelusta häiriintyneiden ja kehitysvammaisten oppilaiden kanssa.

Muistan miettineeni tuolloin, että jos kerran tämä moderni yhteiskuntamme haluaa meidän olevan ehdottomia lakipykälien ja kaikenlaisten viranomaissäädösten noudattamisessa, niin toimikoon se silloin itsekin täsmällisesti älköönkä jättäkö joustovaraa - edes itselleen.

Ulkokuoren rakoilua

Nimitän ulkokuoreksi sitä osaa itsestäni, joka on helposti näkyvillä kaikille. Se voi olla kova tai joustava, suora tai kiero - se voi olla kaikkea minkä haluan sen olevan. Kaikkea paitsi aitoa.

Ulkokuori on helppo. Siinä sen hienous. Sitä voi haukkua, sille voi huutaa, sitä voi loukata, mutta se ei tunne. Epäilemättä voisi kuvitella sen helpottavan kantajansa elämää. Tunteettomuushan on siunaus.

Väärin.

Tunteettoman elämä on yksinäistä. Oletko sinä yksi näistä?

Minun kuoreni alkoi muodostua, kun huomasin miten näennäisesti helppoa sydämettömän ihmisen elämä on. Mustavalkoista. Kaikki tärkeä on painettu mustalla valkoiseen. Mihin tässä tunteita tarvitaan?

Tunteet ovat vaikeita. Mukavuudenhaluisuus on heikon ihmisen merkki. Tunteet vaativat aikaa ja ymmärrystä, järki taas on suoraviivaista ja selkeää.

Sitä löytää itsensä tilanteesta, jossa kerran niin innolla rakennetusta kuoresta on tullut muuri, joka toisin kuin kuvittelin vain erottaa minut muista.

Parhaat ystäväni - ihmiset joiden pitäisi tuntea minut parhaiten - eivät tiedä minusta mitään muuta kuin vain sen, mitä kuoreni heille suodattaa.
Ja silti ollaan näennäisesti iloisia ja puhutaan viikonloppuisin kännissä paskaa, samalla kun ahtaaseen häkkiin suljettu pieni ja pahaa aavistamaton ihminen miettii yksin kaiken tämän tarkoitusta.

Anarkia ja anarkismi - mitä ihmettä?

Anarkismi on poliittinen teoria, josta on aikojen saatossa levitetty niin tarkoituksellisesti, kuin tarkoituksettomasti eniten vääriä väittämiä. Enimmäkseen ihmiset kuvittelevat sanan "anarkia" tarkoittavan joko yleistä kaaosta, järjestyksen puutetta tai tilannetta, jossa kaikki sotivat kaikkia vastaan. Todellisuudessa asia on täysin päinvastainen.

Hälventääkseni ennakko- ja väärinkäsitysten vaikutusta, koen viisaaksi selvittää ensin, mitä anarkismi ei ole.
Vastoin yleisiä harhaluuloja, anarkia ja anarkismi ei missään nimessä tarkoita nihilismiä (kaikkien sotimista kaikkien kanssa), kaaosta, kommunismia, "absoluuttista vapautta", puoliuskonnollista satanismiin verrattavaa toimintaa, ääriliberalismia, utopiaa tai "vahvemman oikeutta".
Paikkansapitämätön on myös väite, jonka mukaan anarkismi ja anarkia tarkoittaisivat tuhoavaa ja väkivaltaista valtion ja hallitsijoiden vastustamista, ilman niitä korvaavia vaihtoehtoja.

Anarkia käsitteenä

Sana "anarkia" tulee kreikan kielestä. Etuliite "an" tarkoittaa kieltämistä tai puuttumista ja sana "archos" tarkoittaa ( tässä kontekstissa ) hallitsijaa, hallitsemista, valtaa, käskijää, auktoriteettia.
Näinollen tarkoittaa anarkia hallituksen, hallitsemisen ja vallan kieltämistä - poissaoloa.

Useimpien käsitys anarkiasta ja anarkismista jääkin vain sanan kieliopillisen ymmärtämisen tasolle, vaikka todellisuudessa anarkismi on erittäin konstruktiivinen teoria, mikä ei tavoittele ainoastaan hallitsemisen ja hallitsijoiden poistamista vaan tarjoaa vaihtoehdoksi suunnitelmia - anarkistisia teorioita ja vaihtoehtoisia yhteiskuntamalleja.

Ennen kaikkea anarkia on vallan ja auktoriteettien vastustamista ja vallan ilmetessä hierarkian muodossa - on anarkia myös sen vastustamista.

Anarkismiteorian muodostumisen alkuaikoina oli valtio hierarkian korkein ilmenemismuoto. Nykypäivän globalisoituvassa maailmassa ovat anarkistien päällimmäiseksi raivon kohteeksi muuttumassa suuret yhteisöt ja organisaatiot, ( esim. EU ) joilla on usein enemmän valtaa kuin monilla pienemmillä valtioilla sekä muistuttavat olemukseltaan ja rakenteeltaan paljon enemmän hierarkiaa kuin useimmat valtiot.
Jokatapauksessa anarkistit eivät hyväksy minkäänlaista hierarkiaa missään ilmenemismuodossa.

Näinollen on anarkismi poliittinen teoria, jonka tavoitteena on luoda ilman poliittisia, taloudellisia tai sosiaalisia hierarkioita yhteiskunta.
Tuon yhteiskunnan luomiseksi ja stabilisoitumiseksi on tärkeää luoda ja säilyttää anarkia - eli vallan ja hallitsemisen olemattomuus.
Anarkistien mielestä on tämä ainut keino varmistaa yksilön vapaus ja sosiaalinen tasa-arvoisuus. Toisin kuin liberaalit, anarkistit eivät pidä vapautta ja tasa-arvoa toisiaan poissulkevina ominaisuuksina, vaan heidän mielestään nämä kaksi arvoa tukevat toisiaan. Ilman vapautta ei olisi tasa-arvoa, eikä ilman tasa-arvoa olisi vapautta.

Vaikka on paljon erilaisia anarkismin suuntauksia, on niiden kaikkien tavoite poistaa valtiot kaikissa muodoissaan ja hävittää kapitalismi.

Yksilökeskeinen anarkisti Benjamin Tuckerin mukaan anarkismi vaatii "valtion ja koronkiskonnan hävittämistä".
Yleisemmän määritelmän mukaan on "anarkisteja yhdistäväksi tekijäksi hierarkioiden ja yksilön määräilemisen tuomitseminen sekä valmius taistella yksilön vapauksien puolesta.

The all-singing, all-dancing crap of the world

" We are the all-singing, all-dancing crap of the world. "

Kuka on se Zen -mestari joka pystyy taistelemaan byrokratian suurta koneistoa vastaan joutumatta pakkohoitoon yhteiskuntavastaisena kriminaalina - pois kaduilta; pois pelistä.

Peliähän tämä on. Ainakin niin meille halutaan pop -musiikilla ja muulla roskalla, minkä vaikutuksen alaisena päivästä toiseen vaellamme uskotella.
Sitäpaitsi sehän kuulostaakin paremmalta: " Elämä on peli kyl sä huomaat jos keskityt... "
- Ja jos et, niin vika on itsessäsi.

Me yhteiskunnan pienimmät yksiköt - ihmiset - olemme heikkoja ja likinäköisiä. Emme ole aina olleet, mutta sellaisiksi olemme muuttuneet. Sen takia meidät on äärimmäisen helppo orjuuttaa.

Huomaamme kyllä, miten jumissa olemme. Jumissa omassa elämässämme. Emme vain osaa toimia, emmekä tiedä mitä tehdä. Ja vaikka tietäisimmekin, ei ole ollenkaan varmaa, että uskaltaisimme.

Olemme nähneet minkälaista elämästä tulee, kun noudattaa näitä hyvinvointiin perustuvan järjestelmämme kirjoitettuja ja kirjoittamattomia sääntöjä. Ahdistavaa, järjetöntä ja ennen kaikkea merkityksetöntä. Systeemi voittaa aina.
Yksittäisestä ihmisestä kävellään surutta yli, kuin purukumiläiskästä rappukäytävän matolla.

Järjestelmällinen ja tuloksellinen järjestelmän ja sen toiminnan kyseenalaistaminen loistaa poissaolollaan. Heti kun joku rohkenee sanoa jotakin, hänet luokitellaan ongelmaksi, vaijennetaan ja lakaistaan sinne, mistä yksittäisen ihmisen on mahdotonta vaikuttaa: järjestelmän ulkopuolelle.

Siitähän tässä loppujen lopuksi on kyse - tässä modernissa tietoyhteiskunnassa, jota olemme jo kauan sietäneet. Joko teet töitä pysyäksesi systeemissä tai joudut sen ulkopuolelle ja alat taaskin tehdä töitä päästäksesi takaisin. Vaihtoehtoisesti voit myös luovuttaa ja hyväksyä sen, että olet ulkona - kuolla. Näiden me kuvittelemme olevan ainoat vaihtoehdot. Missään vaiheessa emme pysähdy miettimään, onko verkossa pysymisessä ja sen eteen ponnistelemisessa mitään mieltä? Eihän se meitä palvele, vaan itseään.

Viimeistään silloin kun tämä "viallinen" , eri tavalla ajatteleva yksilö on erotettu verkostosta huomaa hän olevansa yksin ilman minkäänlaista tukea, kannatusta tai ryhmää johon kuulua.

" Luulis nyt, että joku edes auttaisi, mutta ei. Lampaita median oomme kaikki, oomme kaikki... "
- Ja mikä pahinta, emme kykene edes muodostamaan laumaa.

Vihollisemme on taitavasti organisoitu ja toimiva järjestelmä. Niinkauan kuin me tosiasiat hyväksyneet yksilöt emme yhdisty ja muodosta omaa " laumaa " pysyy tilanne samana.

Illuusio hyvinvoinnista

Päivästä toiseen media syöttää meille uusia ajatuksia, ideoita ja mielipiteitä erilaisissa muodoissa, kuten kuvina, videoina tai ääninä. Kaikkialla minne ikinä menemmekin meidät pakotetaan imemään itseemme valtava määrä tietoa.

Tätä me emme kuitenkaan usko, vaan kuvittelemme että media pitää sisältöään tarjolla meille, ikään kuin meillä olisi mahdollisuus suodattaa, ottaa tai olla ottamatta. Tämä on kuitenkin harhaa.

Ideat, ajatukset ja mielipiteet joita vastaanotamme jatkuvalla syötöllä eivät ole omiamme - me vain kuvittelemme niin.
Olemme modernin tietoyhteiskunnan orjuuttama joukko individuaaleja , joilta puuttuu kyky itsenäiseen ajatteluun ja toimimiseen.

Bossin merkki on se, mikä tekee ohuesta 80 euroa maksavasta paidastasi hyvän ostoksen ja Puman logo kuluneiden kenkiesi pohjassa saa sinut unohtamaan rakkulat kantapäissäsi - olethan sentään trendikäs.

Aina niin mukavuudenhaluiset nuoret ovat nyt valmiit uhraamaan kaiken aikansa, mukavuutensa ja lopulta koko elämänsä näyttääkseen siltä, miltä Tommy Hilfiger, Armani Grigori tai joku muu hinttimuotisuunnittelija haluaa heidän näyttävän.

Markkinatalous lyö vasten kasvoja.

Mitä enemmän muotihuonekkaluja omistat ja mitä enemmän Calvin Kleinin boksereita sinulla on Ikean kevätmallistoon kuuluvassa vaatekaapissasi - sitä parempi ihminen olet.

Vaikka aivomme sanovatkin meille, että tämä ei pidä paikkaansa - on järjestelmä jonka sisällä olemme loukussa hoitanut hommansa. Se pitää meidät elossa vain jos olemme sille hyödyksi.

Perheet hajoitetaan jo varhain ja pahaa aavistamattomat lapset joutuvat kasvamaan joko isättöminä tai äidittöminä - ei ihme, että veri vetää kaduille. Fiksu valintahan se on lapselta paeta juoppofaijan ja nistimutsin riitoja selvittelemästä kadulle. Siellä odottaakin uusi perhe ja uudet ongelmat. Paha maailma.

Mutta juuri tämä on modernin yhteiskuntamme kannalta optimaali. Nythän huonommista lähtökohdista ponnistavat yksilöt hoitavat itse itsensä pois järjestelmän jaloista, joko alkoholilla ja muilla päihteillä tai vain ajautumalla väärään seuraan.
Samalla kun paremman pohjan omaavat potentiaaliset järjestelmän rakentajat pääsevät innoissaan etenemään kohti monimutkaisen yhteiskuntamme syövereitä vain huomatakseen että järjestelmä, minkä rakentamiselle he ovat koko elämänsä pyhittäneet ei palvelekkaan heitä, vaan itseään ja omia etujaan.