lauantai 14. maaliskuuta 2009

Ihmisiähän tässä ollaan

Meillä on yhteiskunta. Meillä on myös taho joka valvoo ja ylläpitää järjestystä tässä yhteiskunnassa - poliisi.
Lisäksi meillä on yhteiskuntamme pienin yksikkö: Ihminen.

Ihmiseltä edellytetään, että se noudattaa lakia ja yhteiskunnan sääntöjä.
Lakia rikkonutta ihmistä kohtaa rangaistus.

Fine.


Ylipormestari Raimo Ilaskivi tuskastelee Uuden Suomen näkökulmakirjoituksessaan, kuinka poliisia ja muuta virkavaltaa syytetään milloin minkäkin laiminlyömisestä.

”Entä sitten paljon puhetta herättänyt huumepoliisijuttu? - - Kuinka kohtuullista on roikuttaa asianosaisia vuosikausia löysässä hirressä, sitten todeta etteivät todisteet riitä, vapauttaa osa ja jättää kuitenkin muutamien osalta syyteharkinta tehtäväksi, jotta asiassa saataisiin myös oikeusistuimen päätös”, Ilaskivi kirjoittaa.

”Kunnioitus virkavaltaa, pelastajia ja opettajia kohtaan on pahasti järkkynyt. Kaikesta halutaan oikeusasteen päätöksiä ikään kuin kohteena olevat olisivat sataprosenttisesti virheetöntä työtä tekeviä robotteja”

- Raimo Ilaskivi ja yhteiskunnan pahoinvointi


Tarinan opetus on se, että poliisin mokatessa ja rikkoessa lakia esim. palkitsemalla kiinni otettuja, pidätettyjä ja tutkintavankeudessa olevia henkilöitä alkoholi- ja seksipalveluilla, on kohtuutonta arvostella heitä siitä, koska hei - ihmisiähän ne poliisitkin on, eikä mitään robootteja.

torstai 12. maaliskuuta 2009

Eksyksissä

Mutta, mitä sitten, kun huomaan eläväni niin syvällä valheessa, että olisi epärehellistä puhua totta.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

minun vastustajani, minä

Sinussa itsessäsi on jotain, josta et ole tietoinen. Jotain, jonka olemassaolon kiellät itsellesi, kunnes on liian myöhäistä muuttaa sitä. Se on ainut syy, miksi nouset ylös aamulla. Ainut syy, miksi kestät vittumaista pomoa, verta, hikeä ja kyyneleitä.

Teet näin koska haluat ihmisten huomaavan, miten hyvä, viehättävä, villi ja viisas todella olet.
Pelkää tai ihaile minua, mutta pyydän, pidä minua erikoisena.

Meillä on yhteinen addiktio.
Olemme vain pukuun vangittuja apinoita janoamassa hyväksyntää muilta.


Pahin vihollisesi ja vastustajasi piiloutuu paikkaan, josta viimeiseksi etsit.


Mutta kuka on minun vastustajani?

Jokaisessa pelissä on aina vastustaja. Ja on aina myös uhri.


Elämä on peli, kyl sä huomaat jos keskityt.


Vahvoilla olet silloin, kun tiedät koska olet jälkimmäinen - jotta voit tulla ensin mainituksi.

Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että mitä monimutkaisempi on peli, sitä monimutkaisempi on vastustajakin.


Mitä kovempi taistelu, sitä makeampi voitto.

tiistai 10. maaliskuuta 2009

2 + 2 = 0

Huolimatta siitä, että petollinen ja salakavala järjestelmä, jonka syövereissä elämme vaikuttaa toisinaan tarjoavan meille vaihtoehtoja joista valita, täytyy pitää mielessä, että se on ehdoton.

Kun vaihtoehtoja on kaksi ja molemmat niistä ovat huonoja, ei helpota valitsijan tilannetta ollenkaan se, kun hänelle tarjotaan kahta yhtä huonoa vaihtoehtoa lisää.


- Mene armeijaan. Jos haluat niin voit myös suorittaa aseettoman palveluksen.

- En halua.

- Hyvä on. Voit vaihtoehtoisesti myös suorittaa siviilipalveluksen tai mennä vaikka vankilaan.


Tällainen menettely on hyvin yleistä varsinkin viranomaisten - noiden saastaisten eläinten taholta.
Fiksun ja tyhmän ihmisen ero tässä onkin se, että tyhmä ihminen on kiitollinen näistä kahdesta "ekstra" vaihtoehdosta jotka hänelle suotiin, mutta fiksu ihminen käsittää, että kaikkien vaihtoehtojen ollessa huonoja ei ole mitään syytä olla kiitollinen.

Muistan vielä, kun ollessani peruskoulussa minä ja eräs ystäväni lintsattiin koulusta usein.
Toisin kuin minä, tämä kaverini joutui erityisluokalle vain koska keskustelutilaisuudessa rehtorin ja kuraattorin kanssa hän ei käsittänyt, että vaihtoehto, jota hänelle tarjottiin oli huono - sellainen jota hän ei oikeasti olisi halunnut valita, mutta joka esitettiin hänelle sellaisessa muodossa, että oli luontevaa suostua.

Itse vältin saman kohtalon samantapaisessa keskustelutilaisuudessa samojen henkilöiden kanssa vain ilmaisemalla hyvin selvästi , että en ollut kiinnostunut pienryhmäopiskelusta häiriintyneiden ja kehitysvammaisten oppilaiden kanssa.

Muistan miettineeni tuolloin, että jos kerran tämä moderni yhteiskuntamme haluaa meidän olevan ehdottomia lakipykälien ja kaikenlaisten viranomaissäädösten noudattamisessa, niin toimikoon se silloin itsekin täsmällisesti älköönkä jättäkö joustovaraa - edes itselleen.

Ulkokuoren rakoilua

Nimitän ulkokuoreksi sitä osaa itsestäni, joka on helposti näkyvillä kaikille. Se voi olla kova tai joustava, suora tai kiero - se voi olla kaikkea minkä haluan sen olevan. Kaikkea paitsi aitoa.

Ulkokuori on helppo. Siinä sen hienous. Sitä voi haukkua, sille voi huutaa, sitä voi loukata, mutta se ei tunne. Epäilemättä voisi kuvitella sen helpottavan kantajansa elämää. Tunteettomuushan on siunaus.

Väärin.

Tunteettoman elämä on yksinäistä. Oletko sinä yksi näistä?

Minun kuoreni alkoi muodostua, kun huomasin miten näennäisesti helppoa sydämettömän ihmisen elämä on. Mustavalkoista. Kaikki tärkeä on painettu mustalla valkoiseen. Mihin tässä tunteita tarvitaan?

Tunteet ovat vaikeita. Mukavuudenhaluisuus on heikon ihmisen merkki. Tunteet vaativat aikaa ja ymmärrystä, järki taas on suoraviivaista ja selkeää.

Sitä löytää itsensä tilanteesta, jossa kerran niin innolla rakennetusta kuoresta on tullut muuri, joka toisin kuin kuvittelin vain erottaa minut muista.

Parhaat ystäväni - ihmiset joiden pitäisi tuntea minut parhaiten - eivät tiedä minusta mitään muuta kuin vain sen, mitä kuoreni heille suodattaa.
Ja silti ollaan näennäisesti iloisia ja puhutaan viikonloppuisin kännissä paskaa, samalla kun ahtaaseen häkkiin suljettu pieni ja pahaa aavistamaton ihminen miettii yksin kaiken tämän tarkoitusta.